Toivottavasti seuraava päivitys koskee Christinan huhuttua esiintymistä Carson Dalyn uuden vuoden juhlissa ja Love Your Body singlen julkaisua! Railakasta ja turvallista uutta vuotta kaikille!
Sivut
Tiedoksi.
Christina aguilera suomi -blogi on fanilta faneille. Blogilla ei ole mitään tekemistä Christina Aguileran, RCA:n tai muunkaan artistiin liittyvän tahon kanssa. Kiitos vierailusta.
Blogi on omistettu Christina Aguileralle: äänelle, joka on vaikuttanut jo kolmella vuosikymmenellä. Ja nyt, Christina työstää viidettä studio albumiin. Christina on myynyt yli 47 miljoonaa albumia. Christina on koskettanut lukuisien fanien sydämiä uransa aikana, joka on kestänyt jo yli 10 vuotta. Christina ei ole vain laulaja, vaan hän on tulkitsija. Christina on myös ansioitunut sanoittaja, näyttelijä, hyväntekijä, äiti ja bisnesnainen.
Christinan viimeisen saavutus on Billboard listan ykköshitti Maroon 5 bändin kanssa Moves Like Jagger biisillä - nyt Christinalla on ykköshitit kolmella vuosikymmenellä!
Kiitoksia vierailusta ja toivottavasti tulet blogiin toistekin!
Seuraa myös omaa twitter tiliäni: @XtinaSuomi

Jos olet kiinnostanut affeudesta sivustoni kanssa. Laitathan siitä minulle sähköpostia tai voit jättää viestiä myös chatboxiin!
Sähköposti:
Sähköposti:
christinasuomi(a)live.fi
Please notice!
My email address is about to change, the new one is:
christinasuomi(a)live.fi
31. joulukuuta 2011
30. joulukuuta 2011
Kate Winslet ja "Kultainen hattu" -kampanja
Kirjoittanut
CharlieRose
Christina osallistuu Kate Winsletin "The Golden Hat" -kampanjaan.
Mukaan kutsutut julkkiset pukeutuvat kultaiseen hattuun kuvaa varten ja näin nostavat tietoisuutta autismista. Hattukirja julkaistaan toukokuussa 2012.
Kultaisen hatun sääntiöön voit tutustua sen virallisilla sivuilla.
Alkuperäinen uutisointi löytyy täältä.
"Love Your Bodyn" 1. säkeistön sanoja
Kirjoittanut
CharlieRose
So don't even tell me your name,
All I need to know is whose place
And let's get walkin'...
sanat ovat peräisin fanilta, jolla on hänen sanojen mukaan 45 sekunnin klippi biisistä.
HUHU: Love Your Body - demoversio osa 3
Kirjoittanut
CharlieRose
Huhuttujen julkaisupäivien joukossa on nyt 13. tammikuuta. Muutamien fanien mielestä päiväys on "kryptattu" armeijatyyliin Sony Music Centralin tietoihin.
"Catalog 13112" tarkoittaisi siis 13. tammikuuta 2012. Joka olisi radiosoiton julkaisupäivä. Biisi on jo useilla radioasemille USA:ssa ja he odottavakin RCA:n hyväksyntään ja laittavat biisin samantien soittoon.
Alla oleva instrumentaalin pätkä on siis huhutusti YLB:n demoversiosta ei lopullinen versio.
29. joulukuuta 2011
"Love Your Body" - julkaisu uutena vuonna?
Kirjoittanut
CharlieRose
Christinan 5. studioalbumin ekan sinkun nimeksi on vahvistettu Sony Music Centralin ja MartianLeaksin kautta "Love Your Body". Huhujen mukaan sinkku saisi ensi-iltansa uutena vuonna, jolloin Carson Daly juontaa perinteisen uuden vuoden bileet.
Sinkku julkaistaan ensin digitaalisena (saatavilla siis itunesista yms.) ja sitten vasta fyysisenä singlenä. Tai ainakin toivon että fyysinen single saadaan eikä välttämättä tartteisi tilata ulkomailta asti.
MartianLeaks twiittasi myös, että LYB:n fyysisellä singlellä olisi 3 raitaa mukana, kenties clean, explicit ja instrumentaali.
Pitkä odotus siis palkitaan PIAN!
Äänestä "Love Your Body" kuunteluun!
Kirjoittanut
CharlieRose
Julie Pilat KIIS-FM kanavalta ilmoittaa, että ole mitään virallista tietoa Christinan uusimmasta singlestä, mutta sitä voi äänestää JoJo:n top 9. listalla ja saada sen mahdollisesti kuunteluun sitä kautta.
Aikaa äänestykseen ei ole rajattomasti, joten toivotaan että Yhdysvaltalaiset fanit äänestävät ahkerasti ja Love Your Body saadaan eetteriin.
Oletko hereillä?
Äänestä siis täällä!
Myös media alkaa havahtua biisin nimen julkistamiseen:
That Grape Juice raportoi uuden sinkun nimestä sivullaan ja kertoo "Love Your Body:n" olevan sensuroitu versio, joka lähetetään radioaalloille. Sensuroimattoman version nimen saa kun vaihtaa LOVE sanan tilalle vaihtoehtoisen nelikirjaimisen sanan (arvatenkin tässä vaiheessa se voisi olla "fuck").
Lisää spekulaatiota:
Sinkun julkaisua nopeutettiin koska Sonyn päässä pelättiin mahdollisuutta että biisi vuotaisi nettiin. Alkujaan single oli tarkoitus debytoida Grammy gaalassa (12. helmikuuta 2012) mutta ongelmien vuoksi se saatetaan saada julki aivan vuoden ensimmäisellä viikolla. Luvassa on silti promootiota singlelle, myös alkujaan aiotussa Grammy gaalassa.
Erittäin hienoa toimintaa. Itse en ole kovin mielissäni siitä että biisejä vuodetaan nettiin promootio tarkoituksella, se on vaan väärin laulajan ja tuottajan työtä kohtaan. Tämä saattaisi antaa hitusen toivoa siitä, ettei itse albumia vuodeta nettiin ennen kuin se julkaistaan ensimmäisissä maissa.
Kannattaa seurata myös MARTIAN LEAKS twitter tiliä biisin infon tienoilta.

28. joulukuuta 2011
27. joulukuuta 2011
26. joulukuuta 2011
25. joulukuuta 2011
Uusin twiittaus (24. joulukuuta)
Kirjoittanut
CharlieRose
"Rakastan pyhiä. Hyvä aika pukeutua hienosti ja juhlia. Juhla-asu, punaiset huulet ja omat tuoksuni saavat minut aina juhlatuulelle. XOXtina!
24. joulukuuta 2011
22. joulukuuta 2011
20. joulukuuta 2011
Huhut jatkuvat: "Your Body" - 1. single
Kirjoittanut
CharlieRose
Tällä kertaa 1. singleksi uudella albumilla huhutaan "Your Body" niminen biisi. Biisistä on myös sensuroitu "clean" versio. Kappaleen huhuttuja sanoituksia: "All I wanna do is fuck your you already know my NAMEEEEEEEEEEE".
Näistä on mahdoton ottaa selvää, kun huhuja pyörii nettiin jatkuvalla syötöllä.
Vokal Kombat
Kirjoittanut
CharlieRose
NBC aikoo mainostaa hittisarjaansa "The Voicea" minuutin pituisella spesiaalilla Super Bowlin aikana. Spesiaalin nimi on Vokal Kombat, mainoksen on ohjannut Peter Berg.
19. joulukuuta 2011
Iltalehti.fi: Aguilera täytti 31-vuotta
Kirjoittanut
CharlieRose
Iltalehti.fi on reagoinut (hitusen myöhässä) Christinan syntymäpäiviin ja koonnut pienen kuva kollaasiin Christinan menneistä vuosista. Uutisointi on hämmästyttävää kyllä hyvin positiivinen.
Julie Pilat: Max Martin tuottajana uudella sinkulla?
Kirjoittanut
CharlieRose
KIIS-FM radion Julie Pilat (Christina fanit tuntevat hänet Perez Hiltonin ystävänä ja Not Myself Tonight boikotin takapiruna) kertoo, että Christinan uuden singlen olisi tuottanut Max Martin, joka on tehnyt useita hittejä mm. Britney Spearsille.
Myös Dr. Luken huhutaan olevan mukana Christinan 5. albumilla
18. joulukuuta 2011
17. joulukuuta 2011
HUHU: Broken Soul julkaisu 1. tammikuuta
Kirjoittanut
CharlieRose
Huhut lisääntyvät jatkuvalla syötöllä, ensin Christinan ekan singlen nimeksi huhuttiin "Carnival Groove", mutta nyt se on "Broken Soul" ja julkaisu olisi 1. tammikuuta.
Ei auta kuin odotella, molemmat nimet kuulostavat mielenkiintoisilta. Tosin "Broken Soul" todella surulliselta ja toivoisin ekan singlen olevan kevyempi.
16. joulukuuta 2011
15. joulukuuta 2011
Joe Riccitelli: uutta Christinaa jo tänä vuonna?
Kirjoittanut
CharlieRose
Toby Knapp and Joe Riccitelli discuss Adam Lambert, Britney, Pink, Kris Allen and more! by TobyKnapp
RCA:n markkinointi johtaja puhuu haastattelussa RCA:n tähtien musiikista myös Christinan tuotannosta ja kuulema, Christinalta olisi tulossa uutta julkaisua jo tänä vuonna. Puhetta Christinasta on noin 3 minuutin kohdalla.

Carnival Groove & Left Of Stream?
Kirjoittanut
CharlieRose
Christinan 5. studio albumin nimeksi huhutaan tällä hetkellä "Left Of Stream", levyn pitäisi tulla ulos kevät/kesällä 2012. Ensimmäisen singlen nimeksi huhutaan Carnival Groove. Samojen huhujen mukaan single tulisi ulos helmi/maaliskuussa.
14. joulukuuta 2011
HUHU: Uusi single jo alkuvuodesta?
Kirjoittanut
CharlieRose
PopJustice foorumi on kuulema saanut viralliselta lähteeltä postituksen, jonka mukaan kriitikot pääsevät kuuntelemaan singlen jo tällä viikolla ja että single julkaistaisiin jo alkuvuodesta. Tarkempaa lähdettä ei ole postittaa, joten linkitän tämän hyvin vahvasti tuon "HUHU"- otsikon alle.
Ja jos tämä aikataulu pitää paikkansa, tulevat lehdet, Latina ja Marie Claire, haastattelut antavat varmastikin lisää infoa albumista, kuten nimen ja tarkemman julkaisuajankohdan!
WWE:n julkkiksien joulutervehdykset ja kiitokset USA:n sotilaille
Kirjoittanut
CharlieRose
Christina esiintyy WWE:n videossa (n. 2:55) jossa julkkikset kiittävät sotilaita työstään sodan keskellä.
Katso video tästä.
Digitaalinen kokoelma: kaikki 6 albumia yhdessä!
Kirjoittanut
CharlieRose
Christinan virallinen sivu tiedottaa, että Christinan albumit aina "Christina Aguilerasta" "Bionic" albumiin, ovat nyt ostettavissa yhdessä paketissa.
Voit tilata paketin (huom! kyseessä on digitaalinen kokoelma) tästä.
Hinta on siinä 35 euron paikkeilla. (dollareina 34.99).
Uusi Kenneth Willardt otos (vuodelta 2000)
Kirjoittanut
CharlieRose
Värillinen kuva on uusi, mustavalkoista en juuri nyt muista nähneeni, joten postitin sen varmuuden vuoksi. Christinalla on ihanat kengät!
13. joulukuuta 2011
The Voice: 2. kauden kulisseissa
Kirjoittanut
CharlieRose
Christinan mekko on kyllä taivaallinen! En itse osaisi kantaa tuollaista pukua, mutta Christinaa se pukee upeasti.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)